Hain esikoispoikamme kuntouttavasta päivähoidosta. Ennen koulun piha-alueelle saapumistani kiinnitin huomiota pyörätiellä painivaan lapsilaumaan. Lapset olivat alakouluikäisiä. Tytöt katsoivat kun pojat ”leikki”. Hiljensin autoa ja yritin saada selville oliko touhu todellakin leikkiä. Vastausta en saanut.
Hain poikani päiväkodista ja saavuin autolle. Auton vieressä lumikasan päällä oli muutama poika. Iskut vaihtuivat ja ivahuudot soi. Lopputuloksena yksi pojista lähti itkua nieleskellen syrjemmäksi. Välituntivalvoja kulutti aikaansa sivummalla autuaan välinpitämättömänä.
Onko tämä todellakin nykyään kouluissa arkipäivää? Leikitäänkö muuten kuin tappelemalla? Omana kouluaikakani välitunnit kuluivat kiikkupallon, pallokonkan ja erilaisten pallopelien merkeissä. Vieläkö nämä leikit ovat välituntikäytössä? Osaako tämän päivän lapset vielä leikkiä rehdisti vai täytyykö kaikessa ottaa mallia television ja pelikonsolien väkivaltaisuuksista? Kerro mielipiteesi!
Kyllä voi sanoa, että väkivaltaiset leikit erityisesti pojilla on varmasti lisääntynyt kahden viimevuosikymmenen aikana. Lapset omaksuvat helposti elokuvista ja tietokonepeleistä käyttäytymismalleja, joita he sitten leikeissä toteuttavat. Mutta mielestäni tätä ilmiötä ei voi yleistää.
Omat kokemukseni perustuvat työkokemuksiini koulumaailmasta. Asuinympäristöllä ja -seudulla on suuri vaikutus siihen, miten lapset viettävät vapaa-aikansa tai välituntinsa. Omien kokemusten mukaan pääkaupunkiseudulla lapset elävät ”raaempaa” elämää kuin esimerkiksi Pohjois-Suomessa maaseudulla. Pääkaupunkiseudulla useiden lasten lapsuus loppuu jo alakoulun viimeisillä luokilla, kun taas maaseudulla lapset saattavat tulla kuudennellakin vielä kaksraita-verkkareissa kouluun ja leikkiä ”vanhanaikaisia” pihaleikkejä. Lapsuuden loppumisella tarkoitan siis sitä, että lapselle alkaa tulla yleensä vasta yläkouluiässä ilmenneitä piirteitä ja tapoja. Eli kiinnitetään enemmän ja enemmän huomiota esim. ulkonäköön ja harrastuksiin. Välitunnit ovat pääasiassa hengailua. Toki on Etelä-Suomessa niitäkin, mutta valitettavan vähän (!), jotka keinuvat ja leikkivät tavallisia pihaleikkejä.
Sen olen huomannut että lapset elävät maaseudulla aivan erilaista elämää kuin kaupungin lapset. Niillä on tilaa elää! Ne ovat luovia leikeissään ja niitä keksiessään. Mutta maaseudun koulut poikkeavat uusista kaupunkilaisten kouluista hurjasti! Tuskin missään kyläkoulussa on smarboardeja… En tosin väitä, että se olisi mikään mittari, mutta kokemusteni mukaan maaseudun kouluissa saattaa olla oppikirjat ja muutkin opetusvälineet paljon vanhempia ja kierrätettyjä kuin suuremmissa kaupungeissa. Tässä asiassa Suomen kouluissa ei ole tasa-arvoa.